Page 20 - Marjaniemen Melojat ry
P. 20
tätä operaatiota. Joen virtauksen lukutaito oli usein tärkeä apua etenemisessä. Jos valitsi vää- rän reunan joessa, oli seurauksena matalaan hietikkoon karahtaminen, josta irrottautumi- nen vaati yleensä työlästä puurtamista. Ensimmäisen melontapäivän pituudeksi tuli 28 kilometriä ja siihen kului ryhmältämme aikaa runsaat seitsemän tuntia. Puolivälissä matkaa pidimme lounastauon tätä tarkoitusta varten tehdyllä taukopaikalla. Mart val- misti siellä mukanaan tuomistaan tarvikkeista meille maistuvan
keittolounaan.
Yöpymispaikkaan
tulimme vasta klo 19
jälkeen, jolloin ilta alkoi
jo nopeasti hämärtyä.
Majapaikkamme Lep-
poja sijaitsee aivan joen
varressa ja se on varta
vasten jokiretkeläisille
perustettu yöpymiskohde.
Uudehkossa majapaikassa on
yöpymistilaa noin 30 hengelle 4-8
hengen ryhmämajoitushuoneissa. Mikä
oli tärkeintä, majapaikassa oli paitsi normaali sähkösauna myös Viron parhaaksi mainostettu savusauna, jota testasimme joukolla. Sauno- misen jälkeen ohjelmassa oli majoittuminen ja yhteinen illallinen viihtyisässä ravintolati- lassa. Sen jälkeen useimmille maistuikin pitkän melontaretken jälkeen makea uni.
Seuraava päivä valkeni aurinkoisena ja aamiaisen yhteydessä saimme seikkaperäisen, tosin vielä luonnosvaiheessa olevan selvityksen vuoden 2014 SuomiMeloo -reitistä vaihtopaik- koineen. Tulevan kesän juhlamelontaa on käsitelty erikseen tässä tiedotteessa.
Aamiaisen jälkeen pakkasimme jälleen kajakit, jotka työnnettiin kymmenen aikoihin vuoro- tellen vesille kapeasta rantautumispaikasta. Aamupäivän melonta jokiretken päätepistee- seen oli noin 6 kilometrin pituinen. Melontaan kului edelleen hyvin mutkaisella, metsän sii- meksessä virtaavalla joella vajaa kaksi tuntia Rantautumispaikka määränpäässä oli niin
20 Marjaniemen vesiltä 1/2014
Välillä melottiin korkean heinikon keskellä
huomaamaton, että kolme kajakkia, mm. alle- kirjoittaneen kaksikko, lipui ilman merkintää olleen rantautumiskohdan ohi ja jatkoi ryh- män kärkenä matkaa joella. Melottuamme parisen kilometriä Kaj Lindqvist sai hyvällä onnella yhteyden kännykkääni ja kertoi ran- tautumispaikan jääneen jo taaksemme. Ilman tätä kännykkäyhteyttä eturyhmämme tavoitta- minen erämaan keskeltä olisi voinut olla melko ongelmallista. Kaj´n soiton jälkeen käänsimme kurssin takaisinpäin ja jouduimme melomaan