Page 29 - Marjaniemen Melojat ry
P. 29
paikkojen varalle. Melan käyttö käytiin läpi. Muutoinkin meloneena oli helppo hahmottaa miten ohjata lautaa.
Kahden tunnin aikana ehdimme tehdä jonkinmoisen lenkin etelään ja takaisin. Koh- tasimme pieniä veneaaltoja ja hitusen tuultakin, joka hidastaa suppaajaa kajakissa istuvaa huo- mattavasti enempi. Polviasennosta on hyötyä vaihtelunkin vuoksi. Laudan päällä tai
selässä saa kulkemaan vedenpi- tävän repun, joten eväät ja muut tarpeet saa helposti mukaan. Joissain lau-
doissa on kiinnikkeet esimerkiksi mus- tekaloille. Polvilla joustaen, keski- vartalon lihaksia käyttäen pääsi
jopa fiilistelemään,
että tässä oikein edetään, maisema vaihtuu! Tuuli ja sen muutokset kannattaa pitää tarkasti mielessä, tuulenvastus on kovempi kuin kajakilla.
Varusteita moneen menoon
Lautaa hankkiessa kannattaa aivan samoin kuin kajakkia hankkiessa kokeilla eri vaihto- ehtoja. Markkinoilla on myös todella raskaita, vettä kerääviä, epäsuuntavakaita lautoja, joita ei pitäisi mielestäni myydä kenellekään ellei kyse ole vain ponttoonista mökkirannassa.
Meloin alkeisillan lisäksi jokusen kolmen tunnin retken eri kokoisilla Starboard-lau- doilla. Sain kokeilla myös Red paddleco:n
ilmatäytteistä, yksieväistä lautaa. Kurssilaudat, varsinkin ketterämmät, olivat hyvän tuntui- sia muutaman tunnin suppaukseen (varsinkin verrattuna muoviseen pulkkaan, jota kokeilin toisaalla) ja ilmatäytteinen lauta oli yllättävän tukeva ja hyvä, vähän vähemmän suuntavakaa evän takia (vain yksi, ei kovin pitkä). Ilma- täytteisiä kuulee kehuttavan ja toki sellaisen
kuljettaminen on merkittävästi hel- pompaa kuin kovan laudan, jonka eviä pitää koko ajan varoa ja säilyttäminen vaatii oman tilan.Perusmelanlisäksi sain kokeilla muun muassa parempaa
hiilikuituista melaa. Tosiharrastajalle on tässäkin lajissa
syvennyttävää.
Paluu ytimeen
Alkeisilta oli kesäi- nen, aurinkoinen ilta sinisen taivaan alla, maltillista tuulta matkassa. Palattuamme
aloitusrantaan vetäjät ehdot- tivat pientä venyttelyä. Jo alle kahden tunnin kokemuksella lauta tuntui aivan riittävän vakaalta siihen, myös
illan ainoan miesosallistujan, Markun, mielestä. Ilta päättyi tusinan laudan päällä selällään makaavan suppaajan rentoutumiseen. Lauta oli yllättävän kuiva, pääskyset lentelivät ja hie- noinen tuuli käänsi kaikki laudat kulkemaan samaan suuntaan. Koukkuun jäin!
----➢
Marjaniemen vesiltä 1/2014 29