Page 42 - Marjaniemen Melojat ry
P. 42
TALOUS
Seuran taloudellinen tilanne oli hyvä. Vuoden 2012 syyskokouksen päätösten mukaisesti vuonna 2013 seniorien liittymismaksu oli 45 € ja jäsenmaksu 40 €, juniorien liittymismaksu 15 € ja jäsenmaksu 10 €. Melontakurssi maksoi senioreille 80 € ja junioreille 20 €. Kanootti- paikka sisätiloissa maksoi 34 € ja ulkotiloissa 20 €, ja avainpantti oli 17 €. Jäsenmaksut olivat edelleen merkittävin tulolähde.
Jäsenten ja luottamushenkilöiden seuralle tekemä työ oli palkatonta, olipa sitten kyseessä hallinto, koulutustoiminta, tilaisuuksien järjestäminen tai vajan ja kaluston kunnostus.
Helsingin kaupungin Liikuntavirasto tuki MaMen toimintaa 1.570,65 euron avustuksella. Lisäksi Liikuntavirastolta saatiin 500 euron tapahtuma-avustus Pääkaupunkimelontaan..
KOULUTUS
ulokaskursseja järjestettiin aikaisempien vuosien tapaan kolme. Kolmen arki-illan kursseja (3 x 3 tuntia) järjestettiin kaksi ja lisäksi järjestettiin yksi 12 tunnin viikonloppukurssi. Vajalla järjestetyssä kurssi-ilmoittautumistilaisuudessa 13.4.20132 lähes kaikki kursseille pyrkineet mahtuivat toivomilleen kursseille. Suuri osa kurssilaisista liittyi kesän aikana MaMen jäseneksi.
Tulokaskursseilla toimineille kouluttajille järjestettiin 27.5.2013 kouluttajakoulutukseen, jonka veti Kai Lindqvist. Tulokaskurssien aikana todettiin taas kerran, että koulutuksen laatu ja turvallisuus kurssin aikana voidaan varmistaa vain, jos kaikki kouluttajat ja apukouluttajat tuntevat
yhdessä sovitun koulutussuunnitelman. Kou- luttajat tekivät toimintakaudella upeaa työtä.
Keväällä Retkijaosto järjesti retkenvetäjien koulutuksen teoriaosuuden Marjaniemen Purjehtijoiden tiloissa, johon osallistui 14 mamelaista ja 10 melojaa muista pääkau-
punkiseudun melontaseuroista. Kesäkuussa toteutettiin käytännön harjoitusosuus Sipoon
saaristoon suuntautuvalla retkellä. Kurssin vastuu- vetäjänä toimi Pekka Kuha.
Kesällä oli kolme ”melakoulun iltaa”, joiden aiheina oli: ”Kajakki ja varusteet”, ”Lähivesien melontaretket” sekä ”Pelastautuminen”. Syyskuun alussa oli melojille lihashuoltoilta, joka osoittautui erittäin suosituksi.
Seuraan hyväksytyille uusille jäsenille järjestettiin Vajaperehdytystilaisuuksia kymmenen kertaa ja niihin osallistuivat uudet ja osa vanhoistakin jäsenistä.
42 Marjaniemen vesiltä 1/2014


































































































   40   41   42   43   44