Page 46 - Marjaniemen Melojat ry
P. 46
MaMen uusi vajamestari
— 2014 —
Hei kaikille, olen Jonna, aloittelen tänä keväänä vajamestarin hom- missa. Synnyin ja kasvoin jokien ja järvien rannalla Rovaniemellä, mutta vasta kun muutin meren läheisyyteen (ensin Ouluun, kolme vuotta sitten Helsinkiin), olen kaivannut veden lähelle. Puolivahin- gossa eksyin sitten kesällä 2013 melontakurssille (piti vain käydä
ilmottamassa kurssille tätini!) ja ihastuin lajiin heti.
Kesä menikin käydessä viikkomelonnoissa joissa pääsi tutustumaan muuhun porukkaan ja siellä sai monia vinkkejä melontaan ja merellä kulkemiseen joita kaltaiseni noviisi merellä kaipaa. Vaikka kokemusta on vähän, intoa ja kiinnostusta on senkin edestä! Melonnan lisäksi nautin valokuvauksesta ja teatterista, matkustelen aina kun voin ja suunnittelenkin ensi vuodeksi lomareissua esim. Walesin
rannikolle melomaan...
Lähdin mukaan seuran toimintaan koska mielestäni on aivan uskomatonta kuinka hienot puitteet MaMelaisilla on vesille lähtiessä ja sieltä palatessa, ja halusin olla mukana huolehti- massa, että näin on jatkossakin. Toivottavasti muutkin kokevat yhteisen tekemisen tärkeäksi ja tulevat mukaan talkootöihin! Jos haluatte jotain kertoa tai kysyä esimerkiksi vajasta ja seuran toiminnasta, nykäiskää vajalla hihasta tai laittakaa viestiä!
Tervetuloa vuoden 2014 talkoisiin!
MaMen toiminnassa vaalitaan yhteisöllisyyttä ja perinteisesti hyvää talkoohenkeä. Vajalla järjestettävät talkoot pitävät toimintaympäristön kunnossa ja suovat jäsenistölle mahdol- lisuuden tutustua seuran toimintaan ja toisiinsa.
Talkootyöskentelyyn perustuva toiminta mahdollistaa myös jäsenmaksun pitämisen koh- tuullisena sekä riittävän, huippuluokkaa olevan melontakaluston saatavuuden jäseniemme käytettäväksi.
46
Marjaniemen vesiltä 1/2014
Kevättalkoot: Pihatalkoot: Yleistalkoot: Juhlatalkoot: Päättäjäistalkoot:
lauantaina keskiviikkona lauantaina lauantaina lauantaina
26. huhtikuuta 21. toukokuuta 28. kesäkuuta 16. elokuuta 25. lokakuuta
10.00 – 13.00 17.30 – 19.30 10.00 – 13.00 10 .00– 14.00 10.00 – 14.00