Page 4 - Marjaniemen Melojat ry
P. 4
Alkukesän suuri haaste on tulokaskurssien onnistunut toteutus. Koulutusvastaava Kai Lindqvist on tehnyt kiitettävää työtä kurssi- en ennakkojärjestelyissä. Uskon kouluttaji- en vanhan kokeneen kaartin olevan taas valmiina palvelukseen. Erityisesti toivon, että uudemmat, jo jonkin verran melontakokemusta omaavat jäsenemme tulisivat rohkeasti mukaan opastamaan ja neuvomaan uusia tulokkaita. Kai odottaa yhteydenottoanne!
Näin toukokuun alkupäivinä säät ovat jo lu- paavan kesäisiä. Toivotan kaikille mamelaisille virkistäviä ja virikkeitä antavia elämyksiä niin omilla kuin vieraillakin vesil- lä.
Vuosaaren sataman edusta ei ole turvallinen
paikka melojalle
Kaikki melojat huomio: Vuosaaren sataman meriväylän ruoppaustyöt on aloitettu. Tämä tietää sitä, että melojat melojat saavat seurak- seen merelle raskasta kalustoa, kuten hinaajia ja proomuja. Vilkkaan liikenteen vuoksi paik- ka ei ole turvallinen kokeneellekaan melojalle. Mikäli mahdollista, niin paikalta kannattaa pysyä poissa ainakin kesän 2004 ajan.
Ruoppaustyöt ovat jo kovassa vauhdissa
Vuosaaren satamaa ollaan laittamassa uu- teen uskoon. Vuoden 2008 jälkeen tavara- liikenne siirtyy Läsisatamasta ja Sörnäisten satamasta uuteen Vuosaaren kappaletavara- satamaan.
Osana valtavaa ja pitkäaikaista satama- projektia Vuosaaren satamaan tulevaa vesi- liikenneväylää joudutaan laajentamaan ja syventämään. Pelkästään tämän vuoden ai- kana tullaan satama-alueelta ruoppaamaan ja kuljettamaan pois savea ja moreenia noin 1,6 miljoonaa kuutiota. Ruoppaustöitä teh- dään kaikkiaan kuudessa kohteessa. Tämä ruoppaustyöt ovat alkaneet kevään 2004 aikana ja jatkunevat aina syksylle 2005. Louhintatyöt aloitetaan toukokuun 2004 puoliväliin mennessä.
Marjo Hynninen
Proomuliikenne ruoppauskoh- teilta läjityspaikalle
Vuosaaren väylä alkaa Helsingin majakalta kuten nykyistenkin tavarasatamien väylät. Se kulkee Itä-Tontun, Eestiluodon, Kuiva- Hevosen ja Krokholmenin länsipuolitse Pik- ku-Niinisaaren ja Mölandetin välistä nykyi- sen telakka-alueen edustalle uuteen sata- maan.Väylän haraussyvyydeksi tulee 12,5 m, mikä vastaa 11 metrin kulkusyvyyttä. Väy- län kokonaispituus on 36 km.
Proomuliikenne, ruoppauskohteilta sata- maan ja satamasta vesiläjitysalueelle Eesti- luodon eteläpuolella, merkitään erikoisviitoilla. Tarvittaessa tälle liikenteelle merkitään erikoisviitoilla nykyisestä väylästä Kajuuttaluotojen eteläpuolella erkaneva työnaikainen 7,5 metrin väylä.Väy- län reitti kulkee Tiirapaasin itäpuolelta Öst- ra Rödhällenin ja Västra Rödhällenin välistä avomerelle.Työnaikainen väylä risteää sekä veneilyn runkoväylää että Suomenlahden talviväylää.
Telakka- ja satama-alueella olevaa pien- veneväylää on siirretty itään päin sataman reuna-alueelle. Sataman rakennustöiden takia joudutaan telakan edustalla kulkeva väylä sulkemaan. Vuosaaren sataman ydin-
4
Marjaniemen vesiltä