Page 6 - Marjaniemen Melojat ry
P. 6
Seuran säännöt uudistuivat
MaMen syyskokouksessa 2007 hyväksytyssä vuoden 2008 toimintasuunnitelmassa päätet- tiin käynnistää seuran sääntöjen tarkistus- ja uudistushanke. Mah- dolliset uudistusehdotukset tuli käsitellä seuran syyskokoukses- sa 2008.
Seuran säännöt olivat pääosin peräisin seuran perustamisen ajalta 1930-luvul- ta, jolloin ne oli laadittu pitkälti Merimelojien sääntöjen pohjalta. Muu- toksia sääntöihin oli tehty etenkin vuonna 1972, jolloin seuran toiminnan painopiste siirtyi kilpamelonnasta ret- ki- ja virkistysmelontaan sekä 1990-luvun vaihteessa.
Kari Klemola
sittelyn perusteella tehtyjen muutos- ten sekä hallituksen ulkopuolisten kommentoijien Pekka Kuhan, Kari Eskon ja Mauri Harjapään antamien hyödyllis- ten näkemysten jälkeen ehdotus an- nettiin tiedoksi ja kommentoitavaksi seuran jäsenistölle syystalkoissa 18.10. Sääntöehdotus ja sitä koskeva perustelumuistio liitettiin kannanotto- ja varten myös seuran kotisivulle. http://www.marjaniemenmelojat.fi/mame/ dokut/dokut.php
Lokakuussa hallitus hyväksyi sääntömuu- tosta koskevan ehdotuksen yksimieli- sesti ja päätti esittää sen seuran syyskokoukselle 30.11.2008. Ehdotus hy- väksyttiin syyskokouksessa hallituksen
Jo vuonna 2006 hallituksen aset-
tama seuratoiminnan kehittämistyöryhmä oli käsitel-
lyt sääntöjen uudistamistarvet-
ta. Ryhmä esitti hallitukselle johtopäätöksenään, että sään-
nöt tulisi uusia vastaamaan seu-
ran toimintaa ja nykypäivän tarpeita. Ehdotuksen toteuttaminen kuitenkin siirrettiin tuolloin myöhempään ajan- kohtaan.
Hallitus asetti keväällä 2008 kaksi- henkisen työryhmän valmistelemaan sääntöjen uudistamista. Työryhmään nimettiin seuran puheenjohtaja Olli Kansanen ja tämän kirjoituksen laatija Kari Klemola.
Työryhmä kävi sääntöjen muutos- tarpeita läpi kevään ja kesän aikana tu- tustuen samalla useiden muiden pää- kaupunkiseudun melontaseurojen sään- töihin. Johtopäätöksenä oli, että seu- ran sääntöjen ajan tasalle saattaminen edellyttäisi laajempaa, myös osin raken- teellista uudistustyötä. Säännöt sisälsi- vät runsaasti pykäliä ja vanhahtavia il- maisuja, jotka eivät enää vastanneet seuran nykyisiä toimintamuotoja ja pai- notuksia. Myös sisällölliseltä rakenteel- taan säännöt eivät olleet enää kaikin osin johdonmukaiset.
Työryhmän muutosesitykset käsiteltiin hallituksen piirissä syyskuussa 2008. Kä-
esittämässä muodos- sa. Hallitus päätti tä- män jälkeen lähettää uudistetut säännöt Pa- tentti- ja rekisteri- hallitukseen (PRH) ennakkotarkastusta varten, ennen sääntö-
jen toista käsittelyä seuran kevätkoko- uksessa. Ennakkotarkastuksen tulokset saatiin tammikuussa 2009. Niiden perus- teella sääntöihin tuli tehdä vielä neljä pientä muutosta, jotka olivat luonteel- taan lähinnä teknisiä. Näin muutetut säännöt hyväksyttiin yksimielisesti seu- ran kevätkokouksessa 22.3.2009. Uudet säännöt toimitettiin huhtikuussa PRH:lle lopullista vahvistamista varten. Koska yhdistysten uusien sääntöjen rekisteröinnissä on tällä hetkellä noin 5-6 kuukauden pituinen käsittelyaika, saadaan sääntöuudistusta koskeva viral- linen vahvistus vasta ensi syksynä. Hy- väksytyn ennakkotarkastuksen johdos- ta kevätkokouksen hyväksymät säännöt ovat kuitenkin käytännössä lopulliset.
Uudistuksen tuloksena seuran säännöt on saatettu vastaamaan mahdollisim- man hyvin seuran nykyisen toiminnan sisältöä ja hallinnoinnissa noudatettuja menettelyjä. Säännöt kuitenkin mah- dollistavat myös toiminnan ja sen painopisteiden muutokset jäsenistön niin toivoessa.
Entiset säännöt osin 1930-luvulta
6
www.marjaniemenmelojat.fi


































































































   4   5   6   7   8