Page 5 - Marjaniemen Melojat ry
P. 5
ten kutsu on mennyt perille. Toivotta- vasti tätä kautta saadaan eri seurojen melojia tapaamaan toisiaan ja rikastut- tamaan näkemyksiä erilaisin kokemuksin. Kuntomelonta jatkuu sa- moin entisenkaltaisena viikosta 26 al- kaen keskiviikkoisin, sitä ennen maa- nantaisin. Tänä vuonna melotaan jäl- leen traditionaaliset Kauppatori-, Suo- menlinna- ja kuutamomelonta ym.
Näiden ohjattujen ja ohjelmallisten jär- jestettyjen tilaisuuksien lisäksi melotaan tietysti koko kesän ajan omia virkistysmelontoja yksikseen ja ryhmis- sä, pieniä retkiä, viikonloppuretkiä ja omia pitkiä retkiä. Toivotaan ilmojen puolesta melottavaa kesää kaikille.
Turvallisuus ja näkyvyys ovat olleet viime vuonna voimakkaasti esillä MaMessa ja samalla teemalla on syytä jatkaa edelleenkin. Mitä sitten voim- me itse turvallisuuden eteen tehdä? Vähintäänkin pitää mielessä vene- väylien oikeat ylitykset, pukeutua näky- väksi ja seurata lähiajan ja paikallista säätä. Silti kannatan lämpimästi aja- tusta, että kaikilla melojilla olisi hankittuna vähintään Kanoottiliitosta saatava “Melojan vakuutus” itsel- leen.
Turvallisia ja miellyttäviä melontahetkiä kaikille koko melontakaudeksi.
Marjaniemen vesiltä 2/2010
5


































































































   3   4   5   6   7