Page 11 - Marjaniemen Melojat ry
P. 11
päivän matkareitin suunnittelimme iltatoimien jälkeen. Mielessä pyöri kysymys, mistä lie saari nimensä saanut, kun kaikkialla kasvoi vain kau- niita suorarunkoisia honkia seuranaan tiheä mustikkavarvikko, josta koppeloita suhahteli karkuun siellä iltasella tallustellessa.
Sunnuntai 5.7
Aamuherätyksen antoi koppelon ja toistai- seksi nimettömänä pysyneen pikkulinnun keskustelu. Tämän päivän suuntana oli itä, Ruunaansaarenselän pohjoisrannan puolella, suojassa pohjoiselta tuulelta. Kajakkiletka venyi pitkäksi osaksi vedellä pikkuhiljaa täyttyvän kajakin vuoksi
osaksi jostain muusta syystä. Ruokatauko tulikin sitten suunniteltua aiemmin; kaja- kin korjaaminen näet vaati kuivuakseen
tunnin odotuksen. Aurinkoisessa myötätuu- lessa jatkoimme matkaa ja pian Satu ja Pekka suuntasivat kohti pohjoista, me muut kohti etelää. Kauvanniemen kainalossa odotti hiekkaranta leiriytyjiä ja uimareita. Yksi Kau- vanniemen uusia makuelämyksiä oli Tarjan nauttima - mäntysuovalla höystetty voileipä. Tarkoitus oli tosin höystää voileipä öljyllä, mutta toisin kävi. Unten maille vaivuimme kauniissa auringonlaskussa. Yö oli kylmä ja aamuyöllä sankka sumu peitti maiseman alleen.
Maanantai 6.7
Aamuaurinko herätteli melojat uuteen päivään. Iloiset äänet ihmettelivät rasvatyyntä näkymää. Kello yhdeksän taas uusin voimin jatkui retki ja päivän melonta 27km kulki helposti tyy- nessä säässä. Lämpö palkitsi hellelukemilla
Marjaniemen vesiltä 2/2015 11

