Page 13 - Marjaniemen Melojat ry
P. 13
Osanottajajoukko oli lukumääräisesti aika ihanteellinen vaja-alueen puitteet huomi- oonottaen. Buffan toimintaa helpottivat uutuudenkiiltävä, vuokrattu soppatykki ja seuralle hankitut kaksi tilavaa katosta, joista toinen palveli katettuna ruokailutilana. Me- lonnan jälkeen juttu luisti välittömissä tun- nelmissa. Moni jo Pääkaupunkimelonnan alkuajoilta mukana ollut oli tapahtuman in- noittamana tarttunut jälleen melanvarteen ja uudet tulokkaatkin liittyivät joukkoon ilah- duttavan runsaslukuisesti.
Pääkaupunkimelonnan ennakkovalmisteluista kantoi päävastuun taas kerran Mauri Harjapää. Hänen johdol- laan kokenut ja kouliintunut talkoo- laisjoukko (vahvuus 26 henkeä) selvisi kiitettävällä tavalla järjestelyistä. Palkintopöytäänkin oli tänä juhlavuonna Maurin toimesta hankittu tavallista arvok- kaampaa jaettavaa. Seuran puolesta esitän lämpimät kiitokseni koko järjestäjäjoukolle, kaikille melojille ja erityisesti myös tapahtu- maa lahjoituksin tukeneille.
Kuvia tapahtumasta löytyy kotisivun Kuva- galleriassa
Marjo Hynninen
Ihmisen parhaalle ystävälle maittoivat pienet tor- kut sillä välin kun isäntä oli melomassa.
Marjaniemen Melojat esittävät lämpimät kiitokset kaikille palkintoja lahjoittaneille
ja tapahtumaa muulla tavoin tukeneille:
Bear & Water
MN Beautylife Center Finnair Cafetering Oy
Ilmarinen Insinööriliitto Helsingin Osuuskauppa Maatalouskesko Oy North - West Import Oy Oy Dat - Schaub Finland Viking Line Marketing Ab Oy Welhonpesä Oy Wham - bam Ltd Oy
Jyri Aulio
Ulla ja Ari Impivaara Pekka Jokinen
Timo Paarma
3/2004
13

