Page 3 - Marjaniemen Melojat ry
P. 3
Puheenjohtajan kynästä
Mikä on melojan meloessa, kun sää on jatkuvasti helteistä ja vedet tur- vallisen lämpimiä. Tämä kesä on ollut kaikkien aikojen hellekesä. Melonnan suosio on ainakin Helsingissä suurempi kuin koskaan. Kaikki halukkaat eivät mahdu seuroihin, ja kanoottien säilytystiloista on jatkuva puute. Kanoottiaitauksemme laajennushanke on edelleen lupavaiheessa. Olisi hienoa, jos toimenpidelupa saataisiin tänä syksynä. Tarvitsemme lisää sekä seura- että yksityispaikkoja.
Toimintamme on ollut aktiivista; mm. retket ovat onnistuneet hyvin. Nuoriso- toiminta on aktivoitunut. Kuntomelonta on jatkunut entiseen malliin, ja kilpailui- hin on osallistuttu. Kesän päätapahtuma, pääkaupunkimelonta, saatiin taas kerran hienosti toteutetuksi. Kaatumisia oli ko- van tuulen vuoksi enemmän kuin kos- kaan. Turvaveneiden ja toisten melojien avulla pelastusoperaation sujuivat hie- nosti. Suurkiitos onnistuneesta tapahtu- masta kunniapuheenjohtajallemme Mauri Harjapäälle.
Jatkuva huolenaiheeni puheenjohta- jana on melonnan turvallisuus. Pari kertaa kesässä saa lehdestä lukea ikäviä uutisia hukkumis- ja katoamistapa- uksista. Melkein aina kyseessä ovat ol- leet seuroihin kuulumattomat henkilöt,
joilla ei ole perustaitoja eikä alkeellista ymmärrystä vaaratilanteiden ennakoinnista. Silloin tällöin esiintyvä uhmamentaliteetti saattaa kokeneenkin henkilön suureen vaaraan. Riski muodos- tuu kahdesta tekijästä: vaaratilanteen todennäköisyys ja seurausvaikutukset.
Miten pienennän vaaran todennäköi- syyttä? Jos vaaratilanne kuitenkin toteu- tuu, niin miten saan seurausvaikutukset mahdollisimman pieniksi? Näitä kysy- myksiä kannattaa miettiä - ei vain me- lonnan suhteen, vaan kaikessa toimin- nassa.
Melontakausi jatkuu lämpimillä vesillä vilkkaana ainakin syyskuun. Muista ot- taa iltaisin mukaan otsalamppu tai jokin muu valolaite. Vartiokylänlahden venekerhot ovat pyytäneet meitä paran- tamaan kanoottien näkyvyyttä.
Syyskuun 25 päivä on ylimääräinen yleiskokous, jonka päätöksiä odotan suurella mielenkiinnolla. Yhdistys- toiminnassa päätösvalta on jäsenistöllä. Tervetuloa yleiskokoukseen! Kokouskutsu on tässä lehdessä.
Lopuksi toivotan kaikki uudet jäsenet tervetulleeksi MaMeen.
Olli Kansanen
Espoon Eskimot lunastivat
MaMen viime kesän 70-v
lahjansa.
Avokanoottikurssia pidet-
tiin tiistaina 22.8. vaja-
rannassa. nen
Antti Lappalai-
Marjaniemen vesiltä 3/2006
3
Lasse Tähtinen


































































































   1   2   3   4   5