Page 8 - Marjaniemen Melojat ry
P. 8
Menot ja melonnat
Olen melonut sään- nöllisesti 2 vuotta ja saanut nuorisome- lonnoissa paljon uu- sia kavereita.
Minulle on kertynyt melontavuosien aikana n.600km ja olen saanut pronssisen retkimerkin. Viime kesänä aloitin yksiköllä melomisen, muulloin olen melonut kaksikolla isäni kanssa. Nuorisojaosto järjestää nuorisolle kivoja melon-taretkiä ja nuorisoiltoja yms.
Itse olen Team Tahman (nuorten kilparyhmä) jä- sen. Team Tahma aloitti viime kesänä ja nyt har- joittelemme liikuntamyllyn kellarissa Ergolla. Nuorisoilloissa melomme n. 2 tuntia /kerta, jonka jälkeen saamme leipää, banaaneja ja keksiä... Olemme kiertäneet nuorisoilloissa Vartio- saaren ja Tammisalon. Olemme myös käyneet Sarvastossa. Kaikki kiertämämme lenkit ovat 5-10 km pitkiä sään mu- kaan.
Sateella melominen on hauskaa, mutta pitää myös olla vaihtovaatteet mukana. Tammisalon ka- navassa saattaa olla ko- valla sateella myös paljon kuplia veden pinnassa. Melontaretkillä olemme ol- leet Kalliosaaressa jossa viime kesänä kävi jäätelökajakki. Kalliosaareen on yhteen suuntaan 7 km. Retket kestävät 2 päivää.
Petrus Lempinen
10 -vuotta
NUORISOJAOKSEN KESÄSUUNNITELMIA
Nuorisomelonnat alkavat maanantaina 5.6. Kokoonnumme vajalle klo 17 jälkeen ja vesillä on tar- koitus olla puoli kuudelta. Takaisin vajalla ollaan puoli kahdeksaan mennessä, jolloin on tarjolla pieni välipa- la. Nuorisoiltoihin kuuluu luonnollisena osana kaluston huolto ennen ja jälkeen melontaa.
Melonnan voi aloittaa, kun mela pysyy kädessä. Terve järki on hyve vesillä liikkuessa. Melontauran voi aloit- taa esimerkiksi kaksikon etuaukossa, josta koke- muksen myötä voi siirtyä yksiköihin kuten Petrus on kertonut. Mukaan ovat tervetulleita niin entiset kuin uudetkin nuorisomelojat. Mukaan tarvitset reipasta mieltä, sään mukaisen vaatetuksen hattuineen, vaihto- vaatteet ja juomapullon.
Myös vanhemmat voivat osallistua, sillä vetäjiä ja ohjaajia tarvitaan aina. Maratonin juokseminen ei ole edellytys nuorisoillan ohjaajana toimimiselle, mutta ei se ole haitaksikaan.
Nuorisojaoston kesäkausi huipentuu 26 - 27.8. yöretkelle, joka on viime vuosina suuntautunut Kallio- saareen.
Nuorisojaoston jäsenet ovat osallistuneet aktiivisesti myös pääkaupunkimelontaan ja Tuusmelontaan. Innos- tuksen, taitojen ja kunnon mukaan voimme heinä-elo- kuussa järjestää myös ex-tempore retken lähi- saaristoon. Jos kajakkikärpänen pahasti puraisee, voi- daan nuorisomelontojen oheen kehittää myös kilpailu- ja treenitoimintaa.
Tervetuloa nuorisomelomaan
Petri Lempinen,
Mamen nuorisojaoston puheenjohtaja.
8
www.marjaniemenmelojat.fi