Page 24 - Marjaniemen Melojat ry

Vaja kuulee ja näkee
Vajarannassa on aitausprojektin myötä ollut varsinainen vilske. Jo syksyllä talkoissa uurastettiin monikymmenpäisen talkooporukan voimin vanhan ai- tauksen purkuhommissa ja ka- luston siirtämisessä Malmille va- rastoon. Kevään edetessä talkoi- ta on järjestetty useampana kertana viikossa kanoottiteli- neitä rakennettaessa.
Rakas vajavanhuksemme on epäilemättä seurannut toimintaa tyytyväisenä. Näin vaja muisteli rakentamistaan ja menneitä tal- koita Marjaniemen Vesiltä 1980- luvun alussa julkaistussa kirjoi- tuksessa:
Aikoivat kai kirjoittaa minusta In memoriam-tyyliin, ainakin otsikko vai- kuttaa siltä. Ehdin väliin. Mikä vanhus mä olen – parhaassa keski-iässä. Still going strong. Yks jyryläinen jätkäkin, Pena, tölväs mamelaisia sanomalla ettei ne välitä noista alumiini-inkkareista, kun ne on vaan vajan alla ja sillee. Mun helmoissanihan ne. Ja olen aina pitänyt huolta huostaani uskotuista. Kuin kana- emo.
Sukupolvien ajan rannassa pesineet pääskyset kertovat, että täällä asusti muinoin hirviö, joka piti vallan mahdo- tonta ääntä. Luulen, että se oli paalutuskone, jolla paalut juntattiin mutapohjaan. Paaluja oli 124 kpl, joten seison tukevasti jaloilla. Samaa ei voi sanoa siitä lautahökkeliautovajasta, joka isännilläni oli ennen vajana nykyisen Marjaniemenranta 30:n kohdalla. Sitten niille tarjottiin jotain vanhaa armeijan parakkia, mutta onneksi ne torjui sen tar- jouksen.
Varhain keväällä 1949 kaupungin vi- ranomaiset myönsivät rakennusluvan vajaa varten. Mamelaiset panivat lapio- peliksi ja kesäkuun alkuun mennessä saivat perustan kuopat kaivetuiksi. Kau- pungilta lainattiin paalutuskone – se hir-
viö – joka jumputti kesäkuun loppuun asti. Huvilayhdyskunnan heikot piuhat eivät kestäneet rasitusta ja niin oli puoli Marjaniemeä pidettävä ilman sähköä ko- neen käydessä. Ettei olis proput, siis marjaniemeläisten, palaneet, vaihdettiin pimeänä olevaa puolta tiuhaan. Elokuun puoliväliin mennessä oli betonityöt tehty ja seuraavana kesänä ne juhli mua ja 15- vuotisolemassaoloaan. Mistä ne sai ra- hat mun rakentamiseeni? Ihme tapah- tui, sanon minä. Kaupunki lainasi sillois- ta rahaa kolmesataatuhatta markkaa. Huvitoimikunta oli puurtanut vuosia hy- väkseni. Marjaniemen melonnan ystävil- le kaupattiin obligaatioita. Eihän tämä riit- tänyt vielä alkuunkaan. Tulin maksamaan miljoonakaksisataatuhatta! Piti ottaa pankkilainaa. Ei niillä pää palellut, mutta sen sijaan moni harveni, kun ne repivät hiuksiaan ainaisen rahapulan vuoksi. Mutta valmistuttuani olin uljas näky! Vaja, kerhohuone, keittiö, toimistohuone, pukuhuoneet naisille ja miehille... Veikkauskuponkien vastaanotolla seura oli hankkinut rahaa jo monia vuosia. Nyt sekin siirtyi suojiini. Jatkuva toiveikkaiden veikkaajien virta solui keskiviikkoiltaisin rantaan.
Häitäkin tanssittiin mun kattoni alla. Muistan ainakin Sinikan, nykyisen tilintarkastajamme, ja Jopen häät. Miksikö täällä? No, mun suojissanihan ne löysivätkin toisensa... Vietettiin monet hauskat puurojuhlat ja yhdet seuran 40- vuotispirskeet, jotka taisivat jäädä viimei- siksi juhliksi helmoissani. Ja oli kulduuriakin: kieli- ja puhetaidon kurs- seja, näytelmä-, kuoro- ja orkesteri- harjoituksia. Urheiluun vivahtavia olivat pingisillat ja liitolentokerho. Keittiö ja toimistohuone oli vuokrattu vahtimesta- rille, joka talvisin lämmitti kerhohuonetta. Kumma vain, että toiminta alkoi jotenkin lässähtää. Eivät olleet niin innokkaita kuin ois luullut. Olisikohan porukka väsähtänyt ainaisista talkoista?
Pikku hiljaa innostus taas nousi. Vartsikanlahdella pidettiin monet kovat koitokset: melat pärskyivät vuoden 1951 ja 1957 SM-kilpailuissa sekä 1960
24
www.marjaniemenmelojat.fi