Page 10 - Marjaniemen Melojat ry
P. 10
Luopuessani monivuotisesta tiedottajan
pestistä 2012, jouduin välittömästi seuraa- vaan vastuutehtävään eli huolehtimaan seuran koulutustoiminnosta, kätevää. Tehtävä ei ole ihan vaatimaton, koska perinteisesti Mamen
Kurssien jälkeen lähes kaikki kurssilaiset liittyivät myös Marjaniemen Melojien jäse- niksi. Hikiviivaa tarkastellessani lokakuun alussa löysin sieltä tosin vain 7 tämän vuo- den kurssilaisen nimeä. Toivottavasti muutkin
Koulutustoiminta 2013
alkeiskurssit ovat olleet suosittuja ja hyvässä maineessa muissa melontaseuroissa. Alussa oli- kin jonkun verran vaikeuksia saada kursseille vetäjiä ja apuohjaajia, mutta niitäkin lopulta saatiin ja allekirjoittajakin sai yhden kurssin vetovastuun.
Ilmoittautumispäivänä huhtikuussa vaja- rannassa oli ruuhkaa jo hyvissä ajoin ennen ilmoittautumisaikaa. Ilmoittautuminen sujui rauhallisesti ja ensimmäiseksi täyttyi viikon- loppukurssi. 45 kurssilaista pääsi suoraan kursseille ja jonoon jättäytyi 8 henkilöä -tosin turhaan, kukaan ei peruuttanut! Kurssilaisten ikähaitari oli aika laaja. Suurin ryntäys oli tällä kertaa 80-lukulai- silla (12kpl), 60- ja 70-luvulta oli kumpaiselta 8 hlöä ja yksittäisiä oli myös 40-, 50-, 60- ja 90-luvultakin.
olivat meloneet, mutta eivät olleet aloittaneet vielä hikiviivaa. Saahan sitä meloa ilman hikeäkin!
Viikonloppukurssi, jossa itse olin, sujui kauniissa säässä ja vähän liiankin leppoisassa tuulessa. Lähes kaikki myös kaatuivat sujuvasti ensimmäisenä päivänä. Osa ei ollut ymmär- tänyt varautua vaihtovaatteilla, mutta hekin kaatuivat sunnuntaina. Kaikki myös resku- tettiin takaisin kanoottiin. Täytynee hivenen vielä lisätä ja painottaa ennakkoinformaatiota tulevana vuonna, jotta kaikki osaisivat varau- tua riittävällä vaatetuksella.
Meidän kurssillamme taisi olla noita 3-kymppisiä valtaosa ja ehkä siitä syystä meinasimme suunnata sunnuntain retken ”avomerelle” Malkasaareen, mutta päädyimme kuitenkin lopulta perinteiseen Laajasalon
10 Marjaniemen vesiltä 2/2013


































































































   8   9   10   11   12