Page 8 - Marjaniemen Melojat ry
P. 8
Päivämelontamatkalla Kuressaaren kaupunkiin kohtasimme hevosia rantalaitumella. Nekin olivat uteliaita ja pala- sivat katsomaan meitä useamman kerran. Kuva: Anna Parkkari
parina päivänä, muutoin fillaroimme, nau- timme rannoista ja muista nähtävyyksistä, minä myös hevosen selässä. Vaan meloes- samme eräänä päivänä käymään hienossa vanhassa Kuressaaren kaupungissa, oli lahden länsirannalla ennen kaupunkiin saapumista yllätys.
Jälleen kerran meloimme matalassa, rei- lusti alle puolimetrisessä vedessä. Juuri kun oli jätetty rannan lammaslaidun taakse, olikin rantalaitumella eestinhevosia. Ne olivat kovin uteliaita meidän suhteemme, veneethän eivät juuri noin matalaan pääse eli kulkijoita lienee meren suunnasta vähän tai ei ollenkaan. Kuusi hevosta pysähtyi, tuijotti, tuli vähän lähemmäs arviolta hiukan yli viidenkymmenen metrin päähän – ja yhtäkkiä lauma säntäsi laukkaan rantavedessä. Upeaa katsottavaa, semminkin kun tämä toistui useamman kerran. Uteliai- suus aina voitti, hevoset pysähtyivät katsomaan sännätäkseen taas liikkeelle. Ja pian tämän spektaakkelin jälkeen olikin vaatimattomasti
edessä Baltian vanhin piispanlinna vallihau- toineen. Kaupungin rantaan ei kannata yrittää leiriytyä, meiltäkin kysyttiin heti uimarannan uloimmassa reunassa mitä olemme tekemässä. Rantautumaan kuitenkin pääsee.
Yhtenä päivänä meloimme Muhun saaren tienoossa pienessä tuulessa. Matalia vesiä oli taas myös tarjolla sekä kuuluisa Koguvan kylä. Sen lähes kaikki talot on rakennettu vanhaan tyyliin paksuine olkikattoineen ja kylä on aivan sataman vieressä. Satamassa on betoni- nen veneliuska, mutta me saimme heti apua paikallisilta kajakkien nostamisessa matalalle venelaiturille. Satamassa on myös kahviloita kaksin kappalein ja pieni kalastusmuseo. Kylällä nautimme maistuvat sopat oluiden kera, hienossa miljöössä.
Olisiko tämä nyt sitten matkailumelontaa?
Teksti: Anna Parkkari
Kuvat: Anna Parkkari ja Markku Kulmala
8 Marjaniemen vesiltä 2/2013


































































































   6   7   8   9   10