Page 3 - Marjaniemen Melojat ry
P. 3
Puheenjohtajan kynästä
Tällä melontakaudella hiki- viivastooni kertyi oma
ennätykseni 1200 Kilometrien määrähän ei ole olennaista (eihän :)). Jotkut jopa paheksuvat tätä kilomet- rien keräämistä. Tärkeintähän on se miten taidot kehitty- vät ja miten kunto kasvaa. Ja ennen kaikkea miten melon- nasta saa mielen virkistystä.
Minä osallistuin tänä vuonna kahteen unohtumattomaan retkeen: jokakeväinen meditaatio Virolahdelle ja lokakuussa päivän lyhetessä kolmen yön retki Porkkalan vesille. Yötön yö ja muuttolintuparvien äänet keväällä sekä sysipimeät illat ja aamut otsalampun valossa olivat mahtavia elämyksiä.
Lähivesillä tehtävät pyrähdykset ovat lopulta olleet se eliksiiri, joka kannattelee kun- toa ja mieltä pysyvästi.
Juhlavuoden kutsu ”Lähde melomaan” - kilometri jokaiselle MaMen toimintavuodelle sai jäsenten keskuudessa hyvän vastaanoton. Kilometrejä kertyi ennätysmäärä. Viikko- melontoihin ja retkiin oli paljon lähtijöitä ja mikä parasta, uudet jäsenet pääsivät heti mukaan toimintaan. Kuntojaoston rantapäivä oli niin hieno suksee, että se on päätetty uusia ensi kesänä.
Melontavuosi 2015 ja MaMen 80. juhlavuosi alkavat olla päätökses-
sään. Saldo on vahvasti plussan puolella. Seuran jäsenmäärä on tätä kirjoitettaessa 814.
Kaikki juhlavuoden suun- nitelmat saatiin toteutettua. Vajalla, rannassa ja vesillä on
olluttekemisenmeininki,hyvä yhteishenki on vallalla - jos val-
takunnassa kaikki on pielessä niin toiminta MaMessa antaa positiivista
energiaa. Ja sitä me kaikki tarvitsemme!
P. S
Muistathan syyskokouksen 30.11. Tule tekemään ensi vuoden melontakaudesta juuri sinun näköisesi. Toimintasuunnitelman luonnos löytyy seuran nettisivuilta. Jaostoihin kaivataan lisävoimia. Syyskokouksessa valitaan myös uusi hallitus.
Jos jäätilanne sallii niin pikkujouluissa 13.12 melotaan uuden kauden avaus.
Eeva-Liisa Lehto, pj
km.
Marjaniemen vesiltä 2/2015 3