Page 12 - Marjaniemen Melojat ry
P. 12
MIEHEN MATKASSA MERELLÄ
— Suunnistusta —
Melontaretkillä suunnista- minen on ollut tähän
asti helppoa hom-
maa. Minä olen kertonut mihin mennään ja mies on näyttänyt mihin kanootin nokan tulee osoittaa. On siinä tosin omat haas- teensa ollut. Mies
on mitannut mat-
kaa, tutkinut karttaa,
käännellyt kompassia
ja siten ilmoittanut, että
melo tuota edessä olevaa
saarta kohti. Siis mitä niistä, olen
minä ihmetellyt ja ollut liian usein
ihan pihalla minne ilmansuuntaan meidän matkamme tulisi jatkua.
Tänä keväänä pongasin Marjaniemen melo- jien järjestämän suunnistuskurssin ja päätin, että nyt tähän asiaan täytyy saada muutos. Olisi ihan kiva olla vähän tarkemmin kartalla ja tietää kysymättäkin mihin kanootin nokan kääntää.
Niinpä istahdin yksi huhtikuun lauantai monen muun tiedonjanoisen kanssa vajan kuistille kuulemaan ja oppimaan teoriaa suunnistuksesta. Pohdimme kartan lukemista, suunnan ottamista ja paikantamista. Kaikki oli ihan selvää siihen asti kunnes eteneeni tuli sana karttapohjoinen. Ja sen jälkeen monta muuta sanaa, jotka eivät yhdellä selityksellä auenneet minulle mitenkään. Oli napaluvun korjausta, neulapohjoista ja sitten tietenkin se eranto, joka kummitteli mukana koko kurssin ajan. On se niin hankalaa kun maapallo on pyöreä ja kar- talla se on muutettu tasoksi!
Pää täynnä uutta tietoa lähdin kotiin ja jäin odottamaan innolla toista koulutuspäi- vää merellä. Niinpä eilisenä sununtaipäivänä saavuin vajarantaan muiden kurssilaisten tavoin tarkoituksena harjoitella suunnitusta vesillä. Kovin oli väki vähentynyt teoriapäivästä, mutta olihan meitä paikalla kuusi reipasta ja rohkeaa naista. Kurssin vetäjä, Pekka Kuha, kertasi alkuun lyhyesti aiemmin saadut opit ja jakoi meidät kahden hengen ryhmiin.Toki tässä välissä olimme saaneet kotitehtäväksi laa- tia reittisuunnitelman tälle päivälle. Lähdimme matkaan tuiki tavallista reittiä kohti Vartiosaaren kärkeä, Ramsinsalmea ja sen jälkeen tulevaa ensimmäistä etappia. Otimme homman kuitenkin tosissaan ja teimme työtä käskettyä - ihmettelimme suuntaa kartalla ja siirsimme sen maastoon, suunnittelimme rei- tin etenemisen ja mietimme kiintopisteet. Ehkä se meni oikein.
12 Marjaniemen vesiltä 2/2016


































































































   10   11   12   13   14