Page 17 - Marjaniemen Melojat ry
P. 17
Palkintoja oli jakamassa Suomen tä- män hetken parhaat naismelojat, elo- kuussa EM-pronssia voittaneet Jenni Honkanen sekä Anne Rikala
Katja starttamassa kovalle 2500m:lle
Taitaa olla revanssin makua.
Vuoden 2005 elokuun puolessavälissä muodostu- nut nuorisoryhmä Team Tahma, asetti silloin tavoit- teeksi osallistua Vellamo-Melontoihin. Edessä oli työntäyteinen vuosi, joka on nyt takana.
Talvella kävimme hiomassa tekniikkaa ja melontakuntoa liikuntamyllyn pommisuojassa melontaergometrillä. Kun kevät koitti ja jäät lähtivät, me tulimme avovesille. Treenasimme kanoottien hal- lintaa, tavoitteena kilpakanootilla melominen. Ihan kaik- kien osalta emme siinä onnistuneet. Ei paljosta jäänyt paitsi. Tuulelta ja aallokolta haimme suojaa melomalla tammarinkanavassa, järkyttävää ”ojamelontaa”, mutta sellaista se välillä on.
Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta olimme menossa sunnuntaina 6.8. Lahteen ja Vellamo-melontoihin. Kilpailemaan lähtivät Katja, Jarna, Petrus ja Matias, kai- killa edessä kilpailun täyteinen päivä. Heti aamusta oli 200 m alkuerät joista piti päästä finaaliin, joko suoraan tai sitten välierien kautta. Kukaan ei päässyt suoraan finaaliin vaan joutui hakemaan vauhtia välieristä. Paitsi Matias joka olisi päässyt suoraan loppukilpailuun, mutta diskattiin alipainoisen kanootin takia (#&!......). Miksi emme tarkistaneet kanootin painoa??
Välieristä Peetu ja Jarna vetivät itsensä finaaliin, mikä oli hyvä suoritus. Valitettavasti Katja jäi alle se- kunnin päähän finaalipaikasta, se jäi hampaankoloon vaivaamaan.
Lyhyen matkan finaalit melottiin tunnin tauon jälkeen, Matias ja Katja saivat ottaa rennommin, valitettavasti. Mutta Jarna ja Peetu olivat kisassa mukana.
Ensin radalle meni Peetu ja edessä tiukka 200 m veto ja tiukasti Peetu vetikin, sijoitus 6. Sen jäl-
Lasse Tähtinen
Lasse Tähtinen
Marjaniemen vesiltä 3/2006
17

