Page 3 - Marjaniemen Melojat ry
P. 3
Puheenjohtajan kynästä
Seuran taloudellinen tila on var- sin hyvä. Tähän on tulopuolella keskeisesti vaikuttanut seuran jäsenmäärän jatkuva voimakas kasvu. Menopuolella taas on eletty hyvinkin säästeliäästi, kun kanoottiaitauksen uusimi- nen ja laajentaminen on viiväs- tynyt, kun vajan perusparan- nuksiin ja ajanmukaistamiseen ei ole käytetty merkittäviä sum- mia ja kun seuran kalusto- hankintojakin on tehty niukasti kanoottipaikkatilanteen paran- tumista odoteltaessa. Merkittä- vään uudisrakentamiseen on mahdollisuus vasta sitten, kun vireillä oleva, Vartiokylänlahden ranta-alueen asemakaavauudis- tus aikanaan toteutuu.
Hyvään taloudelliseen tilanteeseen vedoten, koskijaoksen vetäjä Jukka Ol- likainen esitti hallitukselle syyskuun ko- kouksessa, että vuoden 2006 budjetissa koskijaokselle annettaisiin valtuudet hankkia tukikohta Kymijoelta, jos sopiva tukikohta tulisi tarjolle. Tehty ehdotus muutamine lisäyksineen on luettavissa tuonnempana tämän tiedotteen sivuilta. Koskijaoksen ehdottama hankintavaraus- summa on 40 000 euroa. Hallituksen syys- ja lokakuun kokouksissa asiasta keskusteltiin vilkkaasti, ajoittain jopa kii- vaasti. Hallituksen jäsenten mielipiteet esityksen puolesta ja sitä vastaan jakaantuivat melko tasan. Kun kyseessä on seuran kannalta huomattava taloudel- linen ja periaatteellinen kysymys, pää- tettiin lokakuun kokouksessa, että eh- dotus tukikohdan hankkimisesta kä- sitellään erillisenä asiana syyskoko- uksessa. ennen toimintasuunnitelman ja talousarvion varsinaista käsittelyä. Tehty päätös huomioidaan sen jälkeen ensi vuoden toimintasuunnitelmaa ja talousarviota käsiteltäessä.
Koskijaoksen ehdotus tukikohdan hank- kimisesta Kymijoelta herättää monia ky- symyksiä. Esitän vastapainoksi Olli- kaisen perusteluille eräitä näkökoh- tia, jotka ovat tulleet esille mamelaisten kanssa käymissäni keskusteluissa. Tuki-
Kari Eskola
kohdan hankinta olisi seuran puitteissa poikkeuksellisen suuri taloudellinen si- joitus. Se kohdistuisi kaukana seuran kotipaikasta sijaitsevaan kiinteään omaisuuteen, jonka huolto, kunnossapi- to ja valvonta vaatisi jatkuvaa huomio- ta. Seuratoiminnalle ominaisessa vastuu- henkilöiden ja toiminnan painopisteiden nopeassa vaihtelussa tämä voisi olla on- gelmallista. Tukikohdan ylläpito-, vuok- ra- ja muut juoksevat kustannukset mer- kitsivät vuotuisia lisäkustannuksia, jotka ehdotuksen mukaan lankeaisivat koko jäsenistön maksettavaksi. Kuiten- kin tukikohta palvelisi ensisijaisesti koko jäsenistöön nähden vain pientä osaa jäsenkunnastamme. Mamelaisten valtaosahan on retki-, kunto ja virkistys- melonnan harrastajia, joiden tarpeita parhaiten palvelee melontaolosuhteiden kaikinpuolinen parantaminen vajaran- nassamme ja alueella, joka on sieltä kä- sin meloen tavoitettavissa.
Tukikohdan hankinta esitetään ra- hoitettavaksi pääasiassa yhteisillä varoilla, joiden keräämiseen koko jäsen- kunta on osallistunut. Koskijaoston an- siokas ja aktiivinen toiminta ice- BREAK-tapahtumineen on houkutellut Mameen koskimelonnan aktiiviharrastajia koko pääkaupunkiseudulta. MaMe tar- joaa nykyisellään koskimelojille hyvät peruslähtökohdat. IceBREAK-tapahtuman talkoorahojen tuottoa he ovat voineet hyödyntää koskijaoston jäsenten teke- miin koti- ja ulkomaisiin virtaaviin vesiin suuntautuneisiin matkoihin. Koskimelojat käyttävät myös tehokkaasti seuran tarjoamaa uimahalliharjoittelua, joka al- kaneella kaudella on mamelaisille ilmais- ta. Onko seuran koko jäsenistöä ajatel- len perusteltua satsata vielä huomatta- vasti lisäresursseja koskimelontaan vai tulisiko keskittää käytettävissä olevat resurssit paikallisen toiminnan ja pää- toimintamuotojen tukemiseen?
Edellä olen esittänyt joukon keskusteluis- sa esiin tulleita näkökohtia tukikohdan hankkimiskysymyksessä. Itse arvostan koskimelontaa monipuolisia haastei- ta ja elämyksiä tarjoavana melonnan taitolajina. Monet sen harrastajat seu-
Marjaniemen vesiltä 4/2005
3


































































































   1   2   3   4   5