Page 5 - Marjaniemen Melojat ry
P. 5
Mame 70 vuotta elokuun juhlissa:
aurinko kultasi juhlat
Marjaniemen Melojat ry juhli 70- vuotista taivaltaan lauantaina 13. elokuuta. Juhlia vietettiin omalla pihalla ja Marjaniemen Purjehtijoiden tiloissa. Läsnä oli juhlavieraita monista melonta- seuroista ja runsaasti myös omasta seurasta. Ennätyssatei- nen MM-kisaviikko huipentui upeaan auringonpaisteeseen.
Puheenjohtaja Kari Eskola ja hallituksen jäsen Satu Ojanperä ottivat vastaan melontaseurojen ja muiden yhteistyö- kumppaneiden tervehdyksiä. Terveh- tijöitä riitti alkuun jonoksi asti ja puheet sekä lahjat olivat tarkkaan valittuja kor- kean iän saavuttaneelle ja hyvin aktiivi- selle seuralle. Lahjaksi saatiin muun mu- assa avokanoottikurssi kymmenelle hen- gelle, kolmimetrinen pihlaja, kirjoja, vii- rejä, valtava retkikattila ja mela.
Anna Parkkari
Tervetuliaismaljaa siemaillessa kelpasi juhlaväen ihailla lahjapöytää ja juhla- julkaisua.
Juhlia valmistelleet idearikkaat jäsenet olivat kehittäneet mainioita ohjelma- numeroita. Esillä oli muun muassa Mamessa monella eri vuosikymmenellä tehtyjä paitoja ja pusakoita. Yleisö sain osallistua arvaamalla, mihin mikin näyt- tävä tuotos ajoittui. Meren äärellä saat- toi osallistua pelastautumistakin edistävään hinausköyden heittoon. Teh- tävänä oli osua kolmella heitolla kajakin istuinaukkoon noin kymmenen metrin päässä rannasta.
Juhlamenu ja melontaa filmillä
Buffetin tunnettu ja tunnustettu taito loih- tia herkkuja mamelaisiin tapahtumiin piti yllä hyvää juhlatunnelmaa. Herkut tar- joiltiin purjehtijoiden sisätiloissa. Siellä oli myös mahdollista nähdä entisöity melonta-aiheinen Toivo Särkän ohjaama
Yrjö Lindroos toi Melaveikkojen tervehdyksenä Melan. Vastaanottajina Satu Ojanperä sekä seuramme puheenjohtaja Kari Eskola
Marjaniemen vesiltä 4/2005
5
Lasse Tähtinen