Page 9 - Marjaniemen Melojat ry
P. 9
MAMELAISIA KANOOTTIPURJEHDUKSEN SM-KISOISSA
MaMe oli vahvasti edustettuna Kanoottipurjehduksen tämän- vuotisissa Suomen mestaruus- kisoissa Lahdessa 13.8. SM-mi- talit jaettiin kahdessa luokassa, ACA- ja touring-luokissa. ACA- luokan kuudesta osanottajasta peräti 2 oli perinteikkään seu- ramme jäseniä.
Myös menestyksen osalta seura voi olla ylpeä: Jukka Vaijärvi voitti suvereeniin tapaan SM-tittelin ja niinpä kotiin- tuomisena Lahdesta oli tiukan kilpailun suoman tyydytyksen lisäksi kiiltävä kulta- mitali kaulassa. Jukan saavutusta voi pitää ylivoimaisena: voittihan hän kaikki kisan kolme lähtöä! Omien sa-
Pia Korhonen
sanomattomasti, että Jukka Vaijärvi on tällä hetkellä Suomen paras ACA- kanoottipurjehtija.
Tämän kirjoittaja oli toinen MaMe:n edus- taja ACA-luokan kisassa, mutta ennem- minkin vielä opintomatkalla, joten sijoi- tus painui listan toiseen ääripäähän. Maa- liin kuitenkin päästiin määräajassa joka lähdössä.
Touring-luokan voittivat Simo ja Tomi Poikolainen myrskypääsky-mallisella kanootillaan.
Kisa käytiin erittäin vaihtelevassa sääs- sä, mikä asetti osanottajille suuria haas- teita. Kolmeen lähtöön riitti niin ukkos-
Edessä SM I Jukka Vaijärvi ja Pia Korhonen
nojensa mukaan ainoastaan toisen läh- dön maaliintulossa oli tiukka paikka – voittoon hän puristi kuitenkin mestarin ottein puolen kanootin mitalla toiseksi tulleeseen Tapani Pakariseen. Tämän- vuotinen SM-kisa osoitti varsin vastaan-
puuskia, rankkaa sadetta, auringonpais- tetta, tuuletonta tyyntä kuin tasaista purjehdustuultakin. Joukon hänniltä kär- jen menoa seuranneena voin vain ihailla Jukan ja muiden kärkipurjehtijoiden tai- toa käyttää etenemisessä hyödykseen
Marjaniemen vesiltä 4/2005
9
Jorma Honkala