Page 8 - Marjaniemen Melojat ry
P. 8
“Kuoppaista”, sanoi meloja 27 Pääkapunkimelonnasta
Sunnuntai valkeni pilvettömänä ja tyynenä. Vajalle saavuttuani seuran viiri liehui leppeässä aamutuulessa - sääennusteet tosin povasivat voimis- tuvaa tuulta. Ensimmäiset pilven hahtuvat rynnivät taivaalle.
Ensimmäisten osallistujien saapuessa olemme asettelemassa opastuskylttejä tienristeyksiin. Kohta autoja ja melojia saapuukin jo ihan solkenaan osan purkaessa lastinsa viisaasti Puotilan vene- kerhon rannassa, josta on vain lyhyt melontamatka lähtöpaikalle. Lähtöalmistelut joutuvat osallistu- misnumeron
lunastamisella ja sen kiinnit- tämisellä kajakkiin sekä oikealla tankkaami- isella, jossa buffa tekee parhaansa tarjoten vali- koiman herk- kuja teen, kahvin tai mehun kera.
tunut koska vene tekee pikaisen täys- käännöksen, sytyttää vilkkunsa ja läh- tee täydellä vauhdilla hälytystehtävään. Vain kerran aikaisemmin on venepoliisi ollut estynyt lähettämään melojat mat- kaan ja niinpä sitten on turvauduttava suunnitelmaan B, turvaveneen lähtölipun liehautukseen. 117 melojaa säntää mat- kaan voimakkaassa myötätuulessa ja näin on 27. Pääkaupunkimelonta alkanut. Ensimmäinen kaksikko kuitenkin keskeyt- tää matkansa jo 600 metrin jälkeen peräsinongelmiin. Ongelmat saadaan korjattua, mutta koska viimeinen turva- vene on jo kadonnut näkyvistä, niin mie-
Säässä on
tapahtunut
selvä muu-
tos vaike-
ampaan tuu-
len noustua.
Mutta vielä
kuitenkin
moni osallis-
tuja mainitsee heidän kanssaan keskustellessani, että “koska Villinki on kaikkina aikaisempina kertoina kierret- ty, niin miksi tyytyä vähempään”. Tuntia ennen lähtöä saadun viimeisimmän meri- säätiedon mukaan idän suuntainen tuu- li tulisi olemaan voimakkuudeltaan 12 m/s, mikä merkitsee että ainakin Villinkiä ei pidä lähteä tässä säässä kier- tämään ilman kokemusta.
Klo 10:45 seuraan poliisiveneen saapu- mista lahteen ampumaan lähtö- laukauksen. Jotain on kuitenkin tapah-
Petri ja Petrus Lempinen lähdössä Villinkiä kiertämään
histö päättää viisaasti jäädä melomaan lahdelle etenkin koska toinen meloja on selvästi ensimmäisiä kertoja kajakissa.
Tapahtumat vajalla soljuvat normaalisti soppatykin saapumisella ja buffan varau- tumisella maaliin saapuvien muonittamiseen. Noin 45 minuutin ku- luttua lähdöstä kajahtaa huuto laiturilta “ensimmäinen maaliintulija näkyvis- sä”. Vartiosaaren kiertäneistä ensimmäi- nen yksikkö ja kaksikko saapuvat maa- liin ja kurvaavat sitten vajan laitureita kohti. Kirjoitan tätä juttua yhdessä rau-
8
www.marjaniemenmelojat.fi
Lasse Tähtinen


































































































   6   7   8   9   10