Page 4 - MArjaniemen Melojat ry

Vanha 1950-luvulla rakennettu vaja vaatii ehostusta. Talkootyö on voimavaramme.
MaMen
henki on aina luotu
VAPAAEHTOISTYÖLLÄ
Marjaniemen Melojat ei ole vain vaja, ranta-alue, laiturit ja kalusto. Seuramme suurin rikkaus on henkistä laatua, perinteet, jotka ovat rakentuneet seuran jäsenten vapaaehtoisella työpanoksella. Seura on tarjonnut loistavan harrastuksen ohella mahdollisuuden saada ystäviä ja päästä tekemään sellaista, johon muuten ei olisi koskaan avautunut mahdollisuutta.
Teksti: MARJUT HELMINEN | Kuvat: MAURI HARJAPÄÄ
Seuramme elämänkiertoon ovat vaikut- taneet sadat ihmiset, joiden tiedot, tai- dot, persoonallisuus ja tavat ja muutkin
ominaisuudet ovat muuttuneet osaksi MaMea – vaikka emme aina tulekaan sitä ajatelleeksi. Valtaosa on liittynyt seuraan aikuisiällä, mutta löytyy niitäkin, joiden elämään MaMe on tul- lut suorastaan äidinmaidossa. Heihin kuuluu Satu Ojanperä, jonka lapsuuteen melontakil- pailut kuuluivat erottamattomasti. – Kierrettiin kilpailuja ja siellä vietin aikaa muiden meloji- en onnettomien lasten kanssa, hän kuvaa iro- nisesti.
Satu ja isänsä Jampero, seuramme legendaa- rinen hengenluoja, palaavat 60-luvun hiljais- eloon ja 70-luvun alkupuolen kriisiin, jolloin pieni ydinporukka mietti jopa seuran lakkaut- tamista. Molemmat sitovat seuran toiminto- jen virkistymisen lasikuitukajakkien tuloon ja uuteen toimintalinjaukseen kilpaseurasta kun- to- ja retkimelontaseuraksi. – Vanhat risat rät- tikanootit alkoivat korvautua turvallisemmalla ja miellyttävämmällä kalustolla, Satu sanoo ja muistelee, että vielä silloin vajakin oli ihan on- nettomassa kunnossa.
Pekka Kuhan tie seuran aktiiviksi alkoi nii- hin aikoihin kun seuran jäsenmäärä kohosi yli 400 rajan, viikkomelonnat alkoivat ja vähitel- len alettiin melontakoulutus. Kun toiminta al- koi vilkastua 70-luvulla, lisääntyivät talkoo- hankkeetkin. Hieno esimerkki on talkoovoimin luotu elokuinen Pääkaupunkimelonta. – Vapaa- ehtoistyön tarve ei kasva lineaarisesti. Pienellä-
4 ~ MaMe