Page 6 - MArjaniemen Melojat ry
P. 6
>>>
Maksullisilta palveluilta jäsenet voisivat vaatia toisenlaista sisältöä. Nyt tehdään yh- dessä ja vastataan sisällöstä yhdessä. Puut- teista ja virheistä joutuu syyttämään itse- ään ja niiden korjaamisesta ovat vastuussa kaikki hankkeeseen osallistuneet. Sekin luo omaa ilmapiiriä, yhteisöllisyyttä ja yhteis- vastuuta. – Tärkeää on vetää ihmiset mu- kaan niin, että he leimautuvat omaan seu- raan ja syntyy MaMen henki, Mauri pohtii ja sanoo, että siinä ei auta komentelu, vaan on rakennettava hyviä ihmissuhteita. – Ja syyllistämistä pitää varoa, lisää Leena Ar- konkoski.
Talkootöistä voi tulla myös paineita
Moni muistelee omaa MaMeen liittymistään valtavan innostuksen kautena. Hieno uusi harrastus, paljon mukavaa porukkaa, niin muistaa uuteen harrastukseen tulon myös Leena, jolla on takanaan mm. buffa-vastaa- van ura. – Vapaaehtoistyöstä voi tulla myös paineita. Joillekinhan tästä on tullut suoras- taan toinen työ. Tässä voi tehdä myös asioi- ta, joita ei omassa työssä pääse tekemään ja tutustua ihmisiin, joihin ei muuten tutustui- si, Leena miettii. – Joka talkoissa on muu- tama uusi tulokas, joka pääsee sitä kautta sisään asioihin. Usein heiltä kuulee kriitti- siä huomioita. Konkarit ovat vuosia sietä- neet jotakin juttua ja tarvitaan uusi silmäpa- ri hoksaamaan, että tuonkin voisi kyllä jär- jestää paremmin, Pekka Hurme painottaa.
Pääsee oppimaan uutta
– MaMessa on päässyt oppimaan monen- laista uutta, Pekka Kuha sanoo. Hän ei kadu aikaa, jonka on antanut seuramme hyväksi. – Olen valinnut omien mielenkiinnon koh- teideni mukaan retkeilytoiminnan ja idän- suhteet.
Yksi ongelma vapaaehtoistoiminnalle on, että monet tehtävät MaMessa vaativat kä- dentaitoja, joita yhä harvemmalla on. Pekka Hurme, jonka vapaaehtoispanos on varmas- ti seuran yksi kaikkien aikojen suurimmista, muistaa kuinka innostui mukaan Merimelo- jien, Helsingin Jyryn ja Marjaniemen Melo- jien järjestämälle kanootinrakennuskurssil- le. – Opin tuntemaan materiaaleja ja sitä, miten kanootteja korjataan ja huolletaan, Pekka muistelee. Siitä taidosta MaMelle on totisesti ollut hyötyä, kun korjaus on jäänyt hyvin pitkälle hänen vastuulleen.
Kaikkien talkoopanos on tärkeä
Hurmeen Pekka toteaa, että kymmenen vuotta sitten talkoot olivat itsestäänsel- vyys. – Nyt yhteiskunnan rakenne on sellai- nen, että ihmisillä on monenmoisia paineita, työttömyyttä, pätkätöitä, toimeentulovai- keuksia. Enää ei ole yhtä helppoa saada ih- misiä sitoutumaan vapaaehtoistoimintaan, Pekka Hurme toteaa.
Myös, henkilökohtaisen vastuun otto on vähentynyt. Nyt enimmäkseen Pekka ja Jor- ma Wallendahr pitävät talkoiden ulkopuoli- sina aikoina paikat kunnossa vajalla, vaik- ka jokainen voisi olla aloitteellinen ja käyt- tää muutamia minuutteja paikkojen järjes- tämiseen. Mauri Harjapää muistuttaa, että jäsenhakemuksessa täytimme kohdan, jos- sa kysyttiin seuralle hyödyllisiä taitoja. – Seuran johdossa olevien vastuulla on pyy- tää mukaan erilaisiin hankkeisiin. Tärkeä on huolehtia positiivisesta ilmapiiristä, kiin- nittää ihmisiin huomiota, kun he ovat lai- turilla tulossa tai lähdössä. Ilmapiirin luo- minen on jokaisesta itsestä kiinni. – Jotkut saattavat pelätä, että heidän työnsä jälki ei ole niin laadukasta, että se kelpaisi. Vaadit- taisiin myös porukka, joka organisoi talkoi- ta ja etsii ne, joita tiettyihin hommiin tarvi- taan, sanoo Leena Arkonkoski. Leena muis- taa toisenkin buffan, johon ei ole tahtonut löytyä apuvoimia oikealla hetkellä tai oike- aa määrää. – Joko paikalle tulee kymmenen yhtä aikaa tai sitten ei ketään.
Monet ovat liittyneet saadakseen meloa, eivätkä kaikki halua käyttää aikaa muuhun toimintaan. Haaste onkin juuri siinä, että isosta jäsenjoukosta löydetään erityisosaa- jat.
Buffalle kiitosta
Melontakursseille on löytynyt yhä parem- pia ja osaavampia kouluttajia. Pekka Ku- haa, Jamperoa, Mauri Harjapäätä ja Jaakko Santalaa voidaan kiittää koulutusstandar- dien rakentamisesta. – Saimme yhdessä ra- kennettua hyvän perustan melontakursseil- le. Kurssimme ovat korkeatasoisia ja niillä oppii tekniikkaa.
Mauri Harjapää muistuttaa, että hyvät talkoot kruunaa hyvä buffa. – Tärkeintä on, että seurassa on hauskaa olla yhdessä mui- den kanssa ja mukavaa on, että samalla saa- daan aikaan myös kaikille hyödyllisiä asioi- ta. – Naisten merkitys seuran vapaaehtois- työssä on Hilkasta (Ojanperä) lähtien ollut suuri, Pekka Kuha huomauttaa, ja naisten vastuulla on aina ollut buffa. Naisten, lä- hinnä Maija Baricin vastuulla on ollut myös kulttuuritoiminta, kuten MaMen iloinen se- kakuoro. •
Älkää pelästykö vaikka otsikko on tuollainen. En aio puuttua vanhan paavin kuolemaan enkä uuden valintaan. Ei, tarkoitukseni on jonkinlaisen aasinsillan raken- taminen päästäkseni itse pää- määrääni – meitä mamelai- sia yhdistävään MaMen hen- keen ja siitä jatkona syn- tyneeseen talkoohenkeem- me, mistä keväinen vajan siivouspäivä oli oiva esimerk- ki. Oli ilo nähdä joukko nuo- ria, jotka vakiojoukon muka- na olivat innolla keräämäs- sä vajan alle ja taakse osittain tulvankin levittämää puuroi- naa suuren siirtolavan täydeltä ja sen jälkeen silmät loistaen kahvikupin ääressä ihailemas- sa työnsä tuloksia. Tämä oli sitä tavoittelemaani MaMen henkeä – kaikki yhdessä yhtei- sen päämäärän hyväksi.
Meitä veteraaneja yhdistää edelleen ns. asevelihenki, mitä olimme opettelemassa nelisen vuotta asuessamme ahtaissa, vuotavissa korsuissa, joiden il- maa ryydittivät märät ja likai- set vaatteet, tupakan ja kes- sun haju. Hajujen kirjoa kut- suttiin leikkimielisesti aseveli- hengeksi ja joka oli riippuvai- nen ruuasta. Uuden vivahteen tälle vakiohajulle antoi jonkun kaverin saaman kotipaketin si- sältö.
Joka tapauksessa näin kylki kyljessä eletyt vuodet yhdistä- vät meitä silloisia nuorukaisia niin, että vielä puolen vuosisa- dan jälkeen haluamme tavata toisiamme erilaisissa tapaami- sissa tai avun tarpeessa olevan kaverin auttamisessa. Tämä poikkeuksellinen aika siis yh- distää meitä edelleen.
Seuramme perustettiin 70 vuotta sitten. Mukaan tulleet nuoret olivat pääasiassa mar- janiemeläisiä tai tänne aina- kin kesäksi muuttaneita. Heitä kaikkia yhdisti meri, luonto ja sen moni-ilmeiset, alati vaihte- levat kasvot. Yksityisautoja oli vain muutamia. Yhteydet kau-
6 ~ MaMe