Page 7 - MArjaniemen Melojat ry
P. 7
Teksti: OLAVI ”JAMPERO” OJANPERÄ (57 vuotta melovana jäsenenä)
Henkimaailman asioita
Vajan rakentamista rahoitettiin tanssien järjestämisen yhtey- dessä pidetyillä arpajaisilla, jotka olivatkin varsin tuottoisia, varsinkin kun palkintoina oli peräti Ruotsin herkkuja.
kin vajan perustusten kaivami- nen paalutuksineen kävi sota- toimissa saatujen kokemusten myötä niin hyvällä menestyk- sellä ettei viimetalvinen, puo- len vuosisadan jättiläistulva- kaan vajaa vaurioittanut. Ra- kennustöiden myötä heräsi se talkoohenki, joka on jatkunut näihin päiviin saakka.
Tuohon aikaan kaikki mar- janiemeläiset tunsivat toisen- sa. Omakotiasumisessa ja en- nen muuta rakennus- ja kor- jausvaiheessa turvauduttiin runsaasti talkoovoimaan. Voi sanoa, että melkein jokainen
silloin sodan jälkeen raken- nettu talo seisoo sokkelital- koilla valetulla betonialus- talla. Tapa siirtyi luonte- vasti seuramme toimin- taan. Sotien synnyttä- mästä asevelihengestä oli helppo siirtyä Marja- niemen henkeen ja siitä edel- leen MaMen henkeen. Nyrk- keilijöiltä saatu ohje: Parempi antaa kuin ottaa on tullut to- dettua oikeaksi ts. mitä enem- män voimme antaa tai tehdä seuramme hyväksi, sitä enem- män voimme tulevaisuudessa
siltä odottaa.
Tämän ohjeen viisaus tuli
todistetuksi 70-luvun alussa, jolloin seuramme eli kohtalon- hetkiään. Lakkauttamisen si- jasta seuraa päätettiin yrittää elvyttää ja samalla pitää va- jaa kunnossa. Joukkomme oli tuolloin varsin pieni, parikym- mentä jäsenmaksun maksanut- ta jäsentä. Jäsenmäärä pysyi useita vuosia melko pienenä, vaikka jäsen- ja paikkamak- sut pyrittiin pitämään mah- dollisimman alhaisina. Vanha vuotava vanerikalusto ei voi- nut innostaa melomaan, mutta kun Käyrän työsiirtola aloit- ti lasikuitukanoottien valmis- tuksen ja heti kun rahat riitti-
vät kanootin hankintaan, niin joku kävi ne heti autollaan ha- kemassa. Melontainnostus ja jäsenmäärä nousivat hetkes- sä. Seuran taloudellinen tilan- ne parani samassa vauhdissa. Ahkerat kädet huolehtivat va- jasta. Henki oli taas voimis- saan. Tuskinpa kukaan kui- tenkaan osasi tulevaisuudelta näin paljoa odottaa: olemme- han tänään lähes 800 jäsenen voimin maamme toiseksi suu- rin, vireä ja monipuolinen me- lontaseura.
Retkimelonnan nousu myö- tä seuran henkeen on osaltaan vaikuttanut yhteisten retkien tuoma toveruus ja kuka tie- tää, ehkä MaMen henki kum- puaa asevelihengen tapaan ha- jujen kirjosta - pitempiä retkiä ryydittävästä märkien ja hikis- ten vaatteiden ominaishajus- ta. Todisteena tästä on aina- kin Venäjän tulliaseman huu- mekoiran lannistunut vetäyty- minen yhden nuuhkaisun jäl- keen työstään trailerin parissa Äänisen retkeltä palatessa.
Seuran toimintaa johtaa vuosittain valittu puheenjoh- taja sekä hallitus jaostoineen. Yleensä on käynyt niin, että uusi tulokas aloittaa seuran ta- poihin ja henkilöihin tutustut- tuaan ensin jaostossa, valitaan myöhemmin hallitukseen ja sitä kautta kykynsä näyttänee- nä myöhemmin ehkä puheen- johtajaksi. Voimme iloita siitä, että joukostamme on aina löy- tynyt hyviä Osmo Korvenka- rin 25-vuotisen työn jatka- jia. Palkattua henkilökuntaa ei ole missään vaiheessa käy- tetty, MaMen henkeä sitäkin enemmän.
Syvä kumarrukseni teille kaikille hengen luojille ja ylläpitäjille. •
punkiin hoidettiin bussilla tai kesäisin myös saaristoveneillä. Näin seuran jäsenten päivittäi- set tapaamiset hoidettiin luon- tevasti matkojen yhteydessä.
Sota-aikana, jolloin pojat olivat rintamalla, hoitivat mm. Meeri Lehtinen, Hilkka Puro ja Sinikka Laesvirta nappula- sarjalaisia järjestämällä heille melontaopastusta ja he myös pitivät yhteyttä rintamajouk- koihin kenttäpostin välityksel- lä. Henki pihisi silloinkin.
Rauhan palattua toiminta alkoi todella vilkkaana. Kaik- ki halusivat olla mukana. Po- jista oli tullut miehiä, jotka halusivat myös näyttää taiton- sa niin melontaradoilla kuin seuran toiminnassa ja rahan- keruussa vasta haaveina ole- van vajan hankkimiseksi. Mo- nen tanssittoman vuoden jäl- keen palokunnan lava veti tanssijoita satamäärin kau- pungista saakka ja rahaa tuli. Tuli myös rakennuslupa ja uu- den vajan piirustukset. Varsin-
MaMe ~ 7


































































































   5   6   7   8   9