Page 4 - Marjaniemen Melojat ry

TEKSTI MILLA SUNDSTRÖM
Mamelainen
koko ikänsä
Sadun melontaharrastus alkoi hiihtämällä. Hän on elänyt seuran vaiheita 1950-luvulta lähtien ja pitää MaMea nyt hyväkuntoisena kahdeksankymppisenä. Kiikarissa ovat kuitenkin jo seuran satavuotisjuhlat.
Kun vanhemmiksi osui kaksi kilpamelojaa, joutui Satukin jo pienestä pitäen osallistumaan MaMen kilpailuihin, nimittäin hiihdossa. Hän arvelee ilmiön olleen sukua
nykyisin lätkäkaukaloissa nähdylle: vanhemmilla on kovempi kilpailunhalu kuin jäälle laitetuilla lapsilla. Pienten mamelaishiih- täjien kiire loppui heti, kun päästiin vanhempien silmistä ensim- mäisen saaren suojiin.
Sadun vanhemmat Hilkka ja Olavi ”Jampero” Ojanperä olivat aktiivisia kilpamelojia. Hilkan kilpaura päättyi lasten tuloon, mutta Jampero meloi kanadalaisyksiköllä tuhannen metrin pronssia Helsingin olympialaisissa 1952 ja jatkoi kilpai- lemista sen jälkeenkin.
Omaa melontaharrastustaan Satu aloitteli koulutyttönä 1960-luvulla. Muita melojia ei näkynyt, kun hän lähti perheen vuotavalla kilpakajakilla vesille Marjaniemessä sijainneesta
mummolastaan. Joskus sentään löytyi seuraa: ”Melonta kiikkerällä kajakilla oli hyvä keino testata poikaystäväehdokkaiden luonnetta. Ihmisestä kertoo aika paljon se, miten hän reagoi kaatumiseen”, Satu naureskelee.
Kuohuva 1960-luku oli MaMessa hiljaiseloa, mutta sitä ennen oli tapahtunut paljon. Ja vilkas toiminta jatkui taas, kun seuran lakkautusuhka oli torjuttu 1972.
”Melonta on oikeasti välineurheilua”, Satu painottaa. Hän arvelee, että huono kalusto vaikutti monen muun tekijän ohel- la MaMen toiminnan hiipumiseen 1960-luvun taitteessa. Sekä seuran että marjaniemeläisten kanootit olivat tuolloin niin keh- noja, että lenkit ulottuivat parhaalla kelillä Vartiosaareen, muul- loin kierrettiin Koivusaaria.
Seuraa lakkauttamassa
Talvella 1972 MaMen vähiin huvennut jäsenistö kutsuttiin käsit- telemään seuran lakkauttamista. Kokous kuitenkin päätti, ettei se päästä nurin seuraa, joka oli vapaaehtoisten jäsenten valtavin ponnistuksin rakentanut vajankin itselleen 1950.
4
Syntynyt retkeilemään
Pitkä musta palmikko, virkattu kesäpipo ja perinteinen anorakki. Tämä intiaania – tai kenties sittenkin eskimoa – muistuttava naishahmo lienee tullut tutuksi useimmille MaMen toimintaan viime vuosikymmenillä osallistuneille.
Satu Ojanperä, 64, on toisen polven mamelainen ja intohimoinen retkimeloja. Hänelle on tilastojen mukaan kertynyt tonnarivuosia seuran naisten ennätys eli kolmetoista. Lähivesillä hän harrastaa hyötymelontaa eli kulkee kajakilla Vartiosaareen hoitamaan viljelypalstaansa.
MaMen puheenjohtajuutta Satu on onnistunut karttelemaan, mutta tarttunut aina toimeen siellä, missä on kipeimmin kaivattu apua, olipa kyse strategian laadinnasta tai siivoustalkoista.
KUVA HANNU HEDMAN