Page 14 - MArjaniemen Melojat ry
P. 14
Mamelaisena
MAAILMALLA
Melonnan peruskurssi MaMessa kesällä 1997 vei harrastukset uusille urille. Ikimuistoisimmat melontaretket suuntautuivat pohjoisille vesille. Kesä- lomat villahousuissa ja kuivapuvussa ovat jääneet mieleen.
Teksti: ANNA PARKKARI
Parin vuoden ahkeran melonnan jälkeen suuntasin kesäl- lä 1999 Pohjois-Norjaan Tromssaan. Matkassa oli aiem- min mamelainen Markku Soikkeli, paljon melonut Riit-
ta Venesmaa, kajakissa kasvanut Vilma Venesmaa ja nykyi- nen melontakouluttaja Anna Leena Lind Helsingin Melojista.
Tromssasta Jäämerelle
Saimme yksiköt ja parin viikon retkivarusteet kulkemaan Vol- vossa ja trailerissa. Taustatietoja, karttoja ja varusteita oli han- kittu pitkin talvea ja kevättä. Saimme paikallisilta loistavia neu- voja. Kotivesillä ei yleensä ole paikkoja, joissa kymmeneen–vii- teentoista kilometriin ei ole rantautumispaikkoja, tuulet puhal-
tavat voimalla vuorilta alas juuri ”turvallisesti” rannan myötä melovaan porukkaan, vuorovesi on vajaata kahta metriä, mai- ninki on valtameren mittakaavaista ja säärintamien aiheuttamat tuulet ovat voimakkaampia kuin kotona.
Jäämeren melonta alkoi Rebbenesoya-saaresta. Ensimmäiset pari päivää paistoi aurinko. Merenpohja on Tromssan ulkopuo- lella vaalea kivistä ja simpukoista ja auringossa muutaman kym- menen metrin näkymät turkoosin veden läpi saivat epäilemään pystyssä pysymistä. Vesi oli kuin tropiikissa. Kiersimme lintu- vuoren, Sor Fugloyan, jossa pesii 200 000 kirjavanokkaista lun- nia. Meillä kävi tuuri, sillä sää oli poikkeuksellisen lämmin ja tyyni. Paikalliset melojat eivät yleensä melo ulos lintusaarelle, koska sinne ei pääse rantautumaan ja paluu turvaa kestää vä- hintään tunnin. Tyynessäkin valtameren maininki liikutti kajak- kia rannan lähellä vajaan metrin ylös alas. Kuivapuvussa melo- minen vaati runsasta ja säännöllistä sisäistä nesteytystä.
Reissun loput päivät olivat sateisia, sumuisia, tuulisempia ja ylipäänsä kosteita ja merivesi alle 10 astetta. Tarjolla oli tuulta, ristiaallokkoa ja tyrskyrantautumisia. Untuvamakuupussi imi kosteutta ilmasta. Meloimme noin 230 kilometriä, leiriydyim- me upeisiin saariin ja näimme vain muutamia veneitä. Tunnel- ma oli hyvin erämainen.
14 ~ MaMe

