Suppailemaan oppii nopeasti iästä riippumatta. Alkuun voi tuntua huteralta, mutta muutaman kerran jälkeen huomaat, että menopeli on varsin vakaa ja samat ohjailun kuin tuennan lait pätevät niin SUP-laudalla kuin kajakissakin. SUP-lautailu sopii rennosti maisemalenkille, lintujen tiirailuun kuin kunnon kesätreeniksi kadonneiden vatsalihasten jahtaamiseen.
SUPPAILUN ETIKETTI:
- SUP-lautoja kokeillaan vain niiden ollessa vedessä.
- Pintamateriaali voi tuntua kovalta, mutta on ohutta ja painuu kasaan - ei kestä kokeilua laiturilla tai rannalla.
- Evän ei tulisi missään tilanteessa nojata maahan tai pohjaan.
- Laudat kannetaan pukeille, veteen ja vedestä pois. Lautoja ei raahata rantaan tai rannasta.
- Melomaan voi lähteä laiturista tai riittävän syvästä vedestä, evien syvyys huomioiden. Kahlaa esimerkiksi polvisyvyyteen ja nouse laudalle ensin polvillesi.
- Yllä mainitut seikat pätevät myös melomasta palattaessa. Laskeudu polvillesi palatessasi laituriin ja varo laiturin reunoja.
- Huomiothan, että seuran laudat ovat aikuisten kokoja ja tarkoitettuja aktiiviseen melontaan.
- Mikäli melot jälkikasvun kanssa - ole aina itse vesillä mukana melomassa. Tuuli kuljettaa helposti aikuistakin - sama käy lasten voimille vielä helpommin.
- Meloessa on käytettävä karkuremmiä, joka kiinnitetään nilkan ympäri napakasti (tai polvitaipeen alle).
- Melonnan jälkeen lauta huuhdotaan puhtaalla vedellä, jotta meriveden tuomat herkut saadaan poistettua pinnasta.
- Lauta kuivataan ja samalla tarkistetaan pohjan ja pinnan kunto mahdollisten vaurioiden varalta.
- Jos huomaat vaurioita, painumia laudassa tai sinulle itsellesi sattuu kalustovahinko - ilmoitathan siitä reilusti
MaMella on kattava valikoima erilaisia SUP-lautoja Marjaniemen Melojien jäsenistön käyttöön niin aloittelijoille kuin kuntoiluun taitojen kehittyessä. SUP-laudat ovat ulkoaitauksessa ja melat löytyvät vajasta keskikäytävän perältä. Laudoissa on pakollisena turvavarusteena karkuremmi (leash), joka tulee kiinnittää nilkkaan tai polvitaipeen alle pohkeen yläpuolelle.
Melontakaudella pyritään tarjoamaan alku- ja loppukesästä illan mittaisia SUP-peruskursseja. Illan aikana tutustutaan seuran kalustoon ja sen käyttöön. Kurssilla käydään läpi SUP-melonnan perusteita niin, että kurssin jälkeen osallistujalla on mahdollisuus jatkaa harjoittelua itsenäisesti ja turvallisesti. Kurssi-iltaan mahtuu 5 henkilöä kerrallaan ja kurssin sisältö vastaa yleistä SUP-melonnan peruskurssia. Huomioithan, että SUP-laudat ovat vain jäsenten käyttöön ja SUP-kurssit ovat Marjaniemen Melojien jäsenistölle tarjoamaa omaa lisäkoulutusta, eli SUP-peruskurssi ei käy melonnan peruskurssista seuraan liittymiseksi ja sinun tulee olla seuran jäsen jo ilmoittautuessasi SUP-koulutuksiin.
Tämän lisäksi kesäkaudella tarjotaan SUP-viikkomelontoja. Viikkomelontojen teemat vaihtelevat alkukauden lyhyistä fiilistelylenkeistä pidempiin siivuihin ja tekniikkaharjoituksiin. Viikkomelontojen lisäksi järjestetään sopivan kelin yllättäessä myötätuulimelontaa ja aaltomelontaa. Keliriippuvaisen luonteensa johdosta nämä melonnat päätetään nopealla aikataululla ja niistä huudellaan MaMen Facebook-ryhmässä.
Kelien lämmetessä tehdään pidempiä päiväretkiä ja yön yli retkiä sekä SUP-porukalla että osana retkijaoston retkiä lähikohteisiin. Seuraa MaMen Facebook-sivustoja, kalenteria ja verkkosivujen tiedotteita!